Kymppipaikka - tervetuloa!

Yhdistys on perustettu vuonna 1977 ja on siten vanhin suomalaisyhdistys  manner-Espanjassa. Se on Suomiseura-organisaation ja Ulkosuomalaisparlamentin aktiivinen jäsen. Lempinimi Kymppipaikka on syntynyt katuosoitteen numerosta.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea jäsentensä hyvinvointia ja viihtymistä vieraassa kulttuurissa. Yhdistys on jo 35 vuoden ajan toteuttanut monipuolista koulutus- ja sivistystoimintaa Aurinkorannikon suomalaisväestölle.

Jäseniä on noin 400. Suurin osa on suomalaisia seniorikansalaisia, jotka viettävät talvikautensa terveydellisistä tai muista syistä Espanjan Aurinkorannikolla. Muut jäsenet ovat kuukausijäseniä, mm. lyhyeksi aikaa Aurinkorannikolle lomanviettoon tulleita. Yhdistyksellä on omat toimitilat Torremolinosin keskustassa, lähellä linja-autoasemaa.

Yhdistyksellä ei ole palkattua henkilöstöä, vaan sen toiminta hoidetaan vapaaehtoistyönä. Rahoitus katetaan jäsenmaksutuloilla ja toiminnasta saaduilla varoilla.

Yhdistyksellä on myös harjoittelijasopimuksia eri oppilaitosten kanssa. Opiskelijoiden toteuttamat kuntoilu-, tietokone-, musiikki- tai muut virkistysryhmät tuovatkin lisäarvoa toimintaan.

?>